| |
|
       |
SAARENMAALTA TULIAISINA LÄHINNÄ RISUJA
7.-8.10. oli vuorossa perinteeksi tullut kauden päätös, Saaremaa ralli Virossa. Kalusto oli taas laitettu kuntoon kotikisan pettymyksen jälkeen ja Valmeen Samin auto oli myös valmiina taistoon.
Matkaan lähdettiin tutusti keskiviikkona ja illalla käytiinkin tarkastamassa tuttujen ravintoloiden tarjonta. Torstaina aamulla suuntasivat molemmat autokunnat nuotitukseen, jotain uuttakin oli reitille löytynyt, "todella mielenkiintoisen oloinen lenkki" tuumasivat kuljettajakaksikot. Torstaina Turusta starttasi taas muutaman välipysähdyksen saattelemana ennätyksellisen suuri VIP-ryhmämme kohti Saaremaata, jossa olimme heitä illalla vastassa. Bussissa vieraiden joukkossa tarinan mukaan oli todella mukaava ja letkeä meininki, lisäksi muutama muusikoi muiden iloksi (galleriassamme on useita hienoja kuvia matkalta).
Perjantaina alettiin keskittymään kilpailuun, kalusto kunnossa ja katsastus oli jo torstaina. Illan lähestyessä siirryttiin lähtöalueelle monien paikallisten fanien piirittämäksi omien "fanikorttiemme" loppuessa jo kättelyssä. Kyllä oli huimaa fiilistä ilmassa lähtöalueella. Tätä ei Suomesta löydy...
Perjantain 3 ek:ta molemmilta autokunnilta kohtalaisesti, Samilla ja Terolla tilanne heti kisan ensimmäisissä mutkissa. Päivän päätteeksi molempien sijoitus luokassa kärjen tuntumassa ja hyvillä mielin yöpuulle valmistautumaan lauantain taistoon.
Lauantai aamulla heti ensimmäinen erikoiskoe peruttiin, koska ek:n varrella oli liikaa yleisöä ja sen ajaminen turvallisesti oli lähes mahdotonta. Viidennellä erikoiskeella Sami ja Tero spinnasivat, onneksi tiellä, lähes täydestä vauhdista ja kärki pääsi heti hieman lisää karkuun. Tomi ja Antti ajoivat oman luokan pohjat ja siirtyivät luokan johtoon.
Kuudennen erikoiskokeen lähdössä Corollaan startatessa jakoremmi katkesi nokkapyörästä lohjenneen palan johdosta ja hyvä kilpailu päättyi ennenkuin se kunnolla ehti alkaakaan. Jälleen kerran harmitus oli sanoin kuvaamaton, ei ollut tämä vuosi Corollan vuosi. Sami ja Tero ajoivat pienten tilanteiden ja ongelmien saatteleman loppukisan maaliin, vauhdin ollessa kohtuu kelvollista vaikka ei terävimpään kärkitaistoon tällä kertaa riittänytkään. Maalissa Sami ja Tero olivat oman luokan 4 ja näin ollen kolmen vuoden palkintoputki katkesi harmittavasti.
Sunnuntaina suunnattiin jälleen takaisin kotisuomeen ja VIP-ryhmämmekin saatiin jälleen kerran onnistuneesti ja hyvin mielin takaisin kotiin.
Kausi 2011 oli temin jäsenille melko tapahtumarikas, onnistumisia ja epäonnea laidasta laitaan. Kauden tavoitteisiin emme vastoinkäymisten johdosta päässeet. Haluamme lausua myös suuret kiitokset myös teamin vauhdissa mukana olleille yhteistyökumppaneille, ilman heidän panostaan olisi taas monet kokemukset jääneet kokematta. Kiitos!
Ensi kaudesta ja sen kuvioista ilmoittelemme sivuillamme, kun saamma kaikki kuviot selviksi. Saaremaalle järjestämme joka tapauksessa jälleen suositun VIP-matkamme ja siellä ajamme ainakin. Seuratkaa siis sivujamme.
Syksyisin terveisin ja joulua odotellen,
Tero ja Tomi Rönnemaa, sekä muut teamin toiminnassa mukana olleet. |
|
|
|
|